perjantai 12. marraskuuta 2010

Kaika- vaatemallisto

Opinnäytetyönä suunnittelemani ”Kaika” on kevät-kesä- mallisto herkästä tyylistä ja yksinkertaisista silueteista pitävälle naiselle. Mallisto on luonnonläheinen ja ehkä hieman veistoksellinenkin. Käsittelin opinnäytetyössäni japanilaisuutta ja japanilaista tyyliä yhdistettynä länsimaalaiseen vaatetukseen ja mielestäni olen saanut  sen toteutettua mallistossa.

Halusin malliston perustuvan mielikuviini japanilaisuudesta eikä niinkään tutkimukselliseen tietoon. Suunnittelun avuksi tein kolme mielikuvieni mukaista japanilaistyylistä kollaasia.

 
Ensimmäinen on tunnelmaltaan ja väreiltään hempeä ja herkkä. Se kuvaa hyvin malliston kokonaistyyliä. Tässä kollaasissa yritin pääasiassa kuvata luonnollisuutta sekä jäljitellä japanilaista muotokieltä.


Toinen kollaasi toimi inspiraationlähteenä yleisesti, mutta enimmäkseen se kuvaa vain japanilaista henkeä. Väriensä puolesta se ei kuvasta valmista mallistoa, mutta mielestäni ainakin vasemmalla oleva puolisko on malliston henkinen.


Kolmas kollaasi on mustavalkoinen ja graafinen. Siinä ilmenee malliston vaatteiden linjat ja leikkaukset sekä tietyllä tapaa myös vaatteiden kuviointien yksinkertaisuus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Thank you for your comment! We truly appreciate it!